Lappeenrannan Puralan kylässä sijaitsevan puutarhan historia on nykymuotoisena nuori. Uusi yrittäjä Vesa-Matti Kauppinen aloitti tilalla vuonna 2019. Tilalla on kuitenkin takanaan jo vuosisatojen mittainen historia maanviljelyksen saralla.

Puralan sekä viereisen Lipiälän kylän nimet voi löytää sekä ruotsinkielistä että kyrillisin kirjaiminkin kirjoitetuista kartoista. Kirkonkirjoista löydettävät Lipiäiset ovat olleet paikallaan puutarhan asuinsijalla jo 1700 -luvulta lähtien – mahdollisesti kauemminkin. Maatalouden harjoittamisesta alueella on todisteita jo ennen tätä aikaa. Tähän viittaavat muun muassa Puralasta kivenheiton päässä sijaitseva keskiaikaisen kirkon, Kauskilan kalmiston arkeologisissa kaivauksissa on löydetyt luunsirpaleita sekä viljakasvien siitepöly. Kaivausten perusteella onkin pystytty ajoittamaan maanviljelyksen aloitus alueella jo ajanlaskumme alkuun 1100-luvulle.

Lähihistoriakin on merkityksellinen ja mielenkiintoa herättävä. Nyky-muotoisen puutarhatilan perustajat ovat tehneet uraauurtavaa työtä marjojen ja hedelmän viljelyn saralla Etelä-Karjalassa. Puralan pellot ovat olleet 2000-luvun alusta olleet kääpiöiviin puunrunkoihin perustuvassa hedelmätuotannossa Kauniston marjatilan nimissä. Vuonna 2019 edellisten yrittäjien Järvenpää & Dalmanin etsiessä jatkajaa neljännes vuosisadan toimineelle marja- ja hedelmätilalleen, nuori ja ennakkoluuloton agrologi Vesa-Matti Kauppinen päätti tarttua toimeen. Vasta ammattiinsa valmistuneelle nuorelle miehelle avautui hieno mahdollisuus ottaa vetovastuu kotitilansa naapurissa sijainneista vanhoista Lipiäisen suvun pelloista. Puutarhan vieressä sijaitseva Kauppisen sukutila on myös vanha kantatila. Tilaa ovat asuttaneetkin aikanaan myös Lipiäiset. Vesa-Matti Kauppisen myötä jatkuukin näin ollen sekä vaativa tuotantosuunta että Lipiäisen suvun perinteet!

Ainutlaatuiset olosuhteet viljelyyn
Puutarhaviljelyllä Lappeenrannan alueella on pitkät perinteet Laatokan ilmastovaikutuksen ansiosta. Vanhan Vainikkalan tien varrella, nykyisin Ruohiantienä tunnetun tien kautta, on aikoinaan liikennöity myös suoraan Viipurin ja Lappeenrannan välillä vilkkaasti kauppaakin käyden. Nykyisin Vaalimaan kautta Lappeenrantaan matkaaville turisteille marja- ja omenatarhat tarjoavat erinomaisen tavan hankkia marjoja ja hedelmiä vastapoimittuina ilman välikäsiä. Puralan kylän puutarha haluaa olla tunnettu marja- ja omenatarha, jonne on turvallista tulla koko perheen voimin. Marjapeltojen sekä idyllisten omenatarhojen luonto on hieno retkikohde ja myös viljelijä pyrkii tätä ainutlaatuisuutta vaalimaan. Kauppisen toive olisi mahdollistaa kylän maiseman säilyminen avoimena nykyaikaisenakin viljelymaisemana yhdessä runsaan linnuston ja hyönteispopulaatioiden kanssa. Sijainti puutarhalla on Euroopan laidalla, mutta silti niin lähellä: vain vajaa 14km Lappeenrannan kauniin kansainvälisen kaupungin keskustasta!
TERVETULOA!
Puhelin: 045 332 6698 sähköposti: vesamattikauppinen(at)gmail.com